Euroopan pyrkimys vähentää riippuvuuttaan ulkopuolisista raaka-aineista on helppo nähdä turvallisuuspolitiikkana. Samalla kyse on kuitenkin paljon laajemmasta muutoksesta.
Sähköistyminen, akkuteollisuus, puolustusteknologia, datakeskukset, sähköverkot ja uusiutuva energia tarvitsevat valtavia määriä metalleja. Kupari, nikkeli, koboltti, litium ja harvinaiset maametallit ovat muuttuneet tavallisista teollisuuden raaka-aineista strategisiksi resursseiksi.
Tässä muutoksessa Suomella saattaa olla huomattavasti kokoaan suurempi rooli.
Euroopan riippuvuudesta tuli strateginen kysymys
Eurooppa on vuosikymmeniä rakentanut teollista kilpailukykyään maailmanlaajuisten toimitusketjujen varaan. Raaka-aineita on hankittu sieltä, mistä niitä on saanut tehokkaimmin ja edullisimmin.
Geopolitiikka on muuttanut laskelman.
EU:n Critical Raw Materials Act tekee muutoksesta konkreettisen. Vuoteen 2030 mennessä unionin tavoitteena on pystyä louhimaan alueellaan vähintään 10 prosenttia strategisten raaka-aineiden vuotuisesta kulutuksesta, jalostamaan 40 prosenttia ja kierrättämään 25 prosenttia. Samalla riippuvuutta yhdestä EU:n ulkopuolisesta toimittajamaasta pyritään rajoittamaan korkeintaan 65 prosenttiin kunkin strategisen raaka-aineen osalta. (Sisämarkkinat ja Yritystoiminta)
Raaka-aineiden saatavuudesta on tullut osa Euroopan strategista autonomiaa.
Siksi kiinnostava kysymys ei ehkä enää ole, kannattaako Euroopassa louhia mineraaleja.
Kiinnostavampi kysymys on:
Missä niitä voidaan tuottaa taloudellisesti, vastuullisesti ja riittävässä mittakaavassa?
Suomi on tässä vertailussa poikkeuksellisen kiinnostava.
Koboltti kertoo Suomen mahdollisuudesta
Koboltti tarjoaa hyvän esimerkin.
GTK:n mukaan Suomen tunnetut kobolttiresurssit ovat noin 453 000 tonnia metallista kobolttia. Lisäksi GTK arvioi Suomen kallioperässä olevan noin 270 000 tonnia vielä löytämättömiä kobolttiresursseja. Kevitsa ja Terrafame ovat GTK:n mukaan Euroopan ainoat tällä hetkellä kobolttia tuottavat kaivokset. (GTK)
Pelkkä mineraalivaranto ei kuitenkaan tee Suomesta strategista toimijaa.
Paljon kiinnostavampaa on se, että Suomessa yhdistyvät geologinen potentiaali, toimiva kaivostuotanto ja poikkeuksellisen vahva metallien jalostusosaaminen. GTK:n mukaan Suomessa jalostettiin vuonna 2025 noin 12 000 tonnia kobolttia, noin kahdeksan prosenttia maailman raportoidusta koboltin jalostustuotannosta. (GTK)
Tämä on Suomen kannalta ehkä tärkeämpi luku kuin itse maaperässä olevan koboltin määrä.
Sotkamossa kokonaisuus menee vielä pidemmälle. Terrafame ottaa samalta teollisuusalueelta talteen useita metalleja ja jalostaa nikkeliä ja kobolttia akkukemikaaleiksi. (Terrafame)
Tämä on strategisesti aivan eri asia kuin pelkkä lupaava esiintymä kartalla.
MIKSI SUOMI?
Merkittävä mineraalipotentiaali, olemassa oleva kaivostuotanto, vahva metallurginen osaaminen, EU:n sisäinen sijainti ja mahdollisuus jalostaa raaka-aineita pidemmälle korkeamman lisäarvon tuotteiksi.
Suomen vahvuus voi olla juuri monimetallisuus
Suomalaisessa geologiassa on sijoittajan kannalta kiinnostava ominaisuus.
Koboltti ei yleensä esiinny yksin. Sitä esiintyy usein nikkelin, kuparin, kullan ja platinaryhmän metallien yhteydessä. Tästä syystä yksittäisen metallin suhteellisen alhainen pitoisuus ei välttämättä ratkaise hankkeen taloudellisuutta – olennaista on koko malmin sisältämä metalliarvo.
Sakatti Sodankylässä havainnollistaa tätä hyvin.
Anglo Americanin mukaan Sakatti on kuparivaltainen monimetalliesiintymä, jonka mineraalivarat ovat noin 157 miljoonaa tonnia. Esiintymässä on kuparin lisäksi nikkeliä, kobolttia, platinaa, palladiumia, kultaa ja hopeaa. Sakatti nimettiin maaliskuussa 2025 EU:n CRMA:n mukaiseksi strategiseksi hankkeeksi. (Anglo American Suomi)
Suomen ei tarvitse olla maailman suurin koboltin, nikkelin tai kuparin tuottaja.
Riittää, että täällä voidaan rakentaa Euroopan mittakaavassa merkittäviä monimetallisia ja pitkälle jalostettuja raaka-aineketjuja.
Mineraalivaranto ei vielä ole kaivos
Tässä kohtaa kuva muuttuu vaikeammaksi.
Geologisesti lupaava esiintymä ei vielä ole kaivos. Sen välissä ovat tutkimukset, kannattavuuslaskelmat, rahoitus, infrastruktuuri, ympäristövaikutusten arviointi, lupaprosessit ja lopulta suuret investointipäätökset.
Kuusamon KSB-hanke tarjoaa hyvän esimerkin. Latitude 66 ilmoittaa alueen nykyiseksi JORC-resurssiksi 7,3 miljoonaa tonnia malmia, jonka keskimääräinen kultapitoisuus on 2,7 g/t ja kobolttipitoisuus 0,08 prosenttia. Resurssi sisältää noin 650 000 unssia kultaa ja 5 840 tonnia kobolttia. Maaliskuussa 2025 valmistunut alustava taloudellinen tarkastelu osoitti yhtiön mukaan hankkeelle lupaavan taloudellisen potentiaalin. (Latitude66)
Geologia ei kuitenkaan yksin ratkaise hankkeen toteutumista.
Sama ristiriita koskee koko Eurooppaa.
Haluamme sähköautoja, akkuja, tuulivoimaa, puolustusteknologiaa ja vähähiilistä teollisuutta. Kaikki tarvitsevat mineraaleja. Samalla uusien kaivosten avaaminen Euroopassa on hidasta ja usein poliittisesti vaikeaa.
Jossain vaiheessa nämä kaksi tavoitetta on sovitettava yhteen.
Raaka-aineriippumattomuutta on vaikea rakentaa, jos raaka-aineiden tuotantoa ei hyväksytä omalla alueella.
Todellinen kysymys on arvoketju
Jos tarkastelu rajataan vain kobolttiin, suomalainen sijoitusuniversumi jää melko pieneksi.
Kun näkökulma laajennetaan kupariin, nikkeliin, litiumiin, kobolttiin ja harvinaisiin maametalleihin, kysymys muuttuu olennaisesti.
Silloin emme enää etsi yhtä lupaavaa kaivosta.
Etsimme mahdollista eurooppalaista ekosysteemiä.
Suomen vahvuuksia ovat hyvä geologinen tutkimustieto, kaivos- ja metallurginen osaaminen, olemassa oleva teollinen infrastruktuuri sekä mahdollisuus jalostaa osa raaka-aineista huomattavasti pidemmälle kuin pelkäksi kaivosrikasteeksi. GTK korostaa Suomen asemaa erityisesti nikkelin ja koboltin eurooppalaisessa arvoketjussa sekä kaivostuotannossa että jalostuksessa. (GTK)
Sijoittajalle kaikkein kiinnostavin kysymys ei ehkä siksi olekaan, kenen maaperässä mineraalit sijaitsevat.
Paljon tärkeämpää voi olla kysyä:
Kuka hallitsee arvoketjua – ja missä arvonlisä lopulta syntyy?
Kaivos on vasta ketjun ensimmäinen vaihe. Sen jälkeen tulevat rikastus, metallien jalostus, kemikaalit, akkumateriaalit ja lopulta korkean lisäarvon teolliset tuotteet.
Mitä pidemmälle arvoketjussa Suomessa pystytään etenemään, sitä suurempi osa mineraalivarojen taloudellisesta arvosta voi jäädä Suomeen.
Ehkä Suomen todellinen kilpailuetu ei siis olekaan pelkästään se, mitä maaperästämme löytyy, vaan se, mitä osaamme siitä tehdä.
Entä sijoittaja?
Kriittiset mineraalit ovat houkutteleva sijoitusteema, mutta yksinkertainen se ei ole.
Hautalampi tarjoaa tästä kiinnostavan esimerkin. Eurobattery Mineralsin kokonaan omistama FinnCobalt kehittää Outokummussa nikkeli-koboltti-kuparihanketta ja jätti tammikuussa 2026 hakemuksen EU:n CRMA Strategic Project -asemasta. (Eurobattery Minerals)
Sakatti puolestaan kuuluu Anglo Americanille. Vaikka itse esiintymä voi olla erittäin merkittävä, yksittäisen suomalaisen projektin vaikutus suuren kansainvälisen kaivoskonsernin osakkeen arvoon on väistämättä erilainen kuin pienen hankeyhtiön kohdalla.
Tämä muistuttaa yhdestä sijoittamisen perusasiasta:
Hyvä esiintymä ei automaattisesti tarkoita hyvää sijoitusta.
Omistusrakenne, rahoitustarve, osakkeen arvostus, luvitus, rakentamisen kustannukset ja aikataulu voivat olla vähintään yhtä tärkeitä kuin itse geologia.
Siksi kriittisiä mineraaleja kannattaa ehkä tarkastella yksittäisten kaivososakkeiden sijasta kokonaisena arvoketjuna.
Ja juuri siinä sijoittajan kannalta saattaa olla kiinnostavin mahdollisuus.
Pieni maa, strategisesti suuri asema?
On liian aikaista sanoa, että Suomesta tulisi yksi Euroopan kriittisten mineraalien suurista voittajista.
Mahdollisuus siihen on kuitenkin olemassa.
Suomella on mineraalivaroja. Meillä on toimivia kaivoksia. Meillä on metallurgista osaamista ja jalostavaa teollisuutta. Ja ennen kaikkea sijaitsemme Euroopan unionissa juuri aikana, jolloin unioni pyrkii tietoisesti kasvattamaan omaa kaivos-, jalostus- ja kierrätyskapasiteettiaan. (Sisämarkkinat ja Yritystoiminta)
Mutta mineraalit eivät itsessään luo vaurautta.
Ratkaisevaa on, pystyykö Suomi yhdistämään geologisen potentiaalinsa kilpailukykyiseen teollisuuteen, hyväksyttäviin ympäristöratkaisuihin, ennakoitavaan luvitukseen ja riittävään pääomaan.
Jos siinä onnistutaan, Suomen kallioperää saatetaan tulevaisuudessa tarkastella aivan toisella tavalla kuin vielä muutama vuosi sitten.
Ei vain luonnonvarana.
Vaan osana Euroopan strategista infrastruktuuria.
Ja ehkä juuri siksi Suomen kriittisiä mineraaleja kannattaa seurata nyt – ennen kuin niiden strateginen merkitys näkyy täysimääräisesti myös niiden taloudellisessa arvossa.
NaviOptima | Näkemyksiä
Kirjoitus on yleisluonteinen näkemys tarkasteltavasta teemasta eikä sijoitussuositus. Sijoittamiseen liittyy aina riski pääoman menettämisestä.
